Pikkujoulut ja Vaalikokous

Tänä vuonna on kaikki hyvä tiivistetty yhteen iltaan, sillä kerhon vaalikokouksesta jatketaan suoraan riemukkaisiin pikkujouluihin! Molemmat tapahtumat järjestetään Otarannan kerhotilassa, osoitteessa Otaranta 8 B (kellarikerros), Otaniemi.

Vaalikokous alkaa kello 17 ja loppuu 19-20 aikaan. Siellä valitaan kerhollemme uusi hallitus organisoimaan kerhomme toimintaa vuodeksi 2019. Tervetuloa siis äänestämään ja asettumaan ehdolle! Muistathan myös maksaa jäsenmaksusi ennen iltaa.

Hallituksen tehtävänä on päättää vuoden aikana järjestettävistä tapahtumista, organisoida niiden järjestely ja vastata kerhon yhteyksistä yritysmaailmaan. Suomen energisimmän ja yhteisöltään lämpimimmän kerhon toimintaan kannattaa ehdottomasti lähteä mukaan. Ja mikä olisikaan parempi tapa, kuin olla mukana päättämässä kerhon seuraavasta vuodesta!

Hallitukseen on yleensä kuulunut yhdeksän jäsentä: Puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri, rahastonhoitaja, kaksi excursiomestaria, isäntä/emäntä, dokumentoija ja lämmittäjä. Vaikka jokaisella onkin oma vastuualueensa, on hallituksessa toimiminen ennen kaikkea yhdessä tekemistä! Hallitukseen lähteminen toimii erinomaisena linkkinä opiskelujen ja työelämän välille, mutta järjestötoiminta opettaa myös paljon yleishyödyllisiä asioita, kuten tapahtumien järjestämistä ja vastuun kantamista.

Tässä vielä hieman lisää eri rooleista:

Puheenjohtajan ensisijainen tehtävä on johtaa kerhon toimintaa sekä valvoa sen etuja. Käytännössä tämä tarkoittaa kerhon ja hallituksen kokousten koolle kutsumista ja puheen johtamista näissä kokouksissa. Lisäksi, puheenjohtaja koordinoi hallituksen työtä huolehtien ja tukien, että kaikki suunnitellut tehtävät ja tavoitteet toteutuvat ajallaan ja budjetissa pysyen. Puheenjohtaja kuuluu myös LVK senioreiden hallitukseen juniorihallituksen edustajana.

Varapuheenjohtajan tehtävä on auttaa ja tuurata puheenjohtajaa esimerkiksi kokousten vetämisessä, budjetin suunnittelussa, muissa hallinnollisissa hommissa sekä ulkosuhteiden ylläpidossa. Hänellä on myös tärkä hallituksen sisäinen rooli: Pitää huolta hallituksen yhteishengestä ja virkistäytymisestä. Varapuheenjohtajalla on tyypillisesti ollut aiempaa kokemusta LVK:sta/muusta yhdistystoiminnasta, mutta tämä ei ole välttämättömyys.

Excursiomestareita on viime vuosina ollut kaksi. Molemmat tekevät samaa erittäin tärkeää työtä, eli järjestävät monipuolisen excursiotarjonnan jäsenistölle vuoden aikana. Excursiomestarina pääset luomaan paljon yhteyksiä yritysmaailmaan! Excursiomestareiden tehtäviin kuuluu perinteisesti järjestää 4-8 excursiota vuoden aikana. Tämän lisäksi excursiomestarit järjestävät Teemapäivän ja Kotimaan Pitkän. Excursiomestarin työ LVK:ssa on antoisaa, mutta myös aikaa vievää. Ota siis haaste vastaan ja järjestä itsesi näköinen excursiovuosi Lämpövoimakerholle!

Sihteeri vastaa LVK:n toiminnan virallisesta doiminta täyttää rekisteröidyn yhdistyksen vaatimukset. Sihteerinä opit muun muassa laatimaan virallisen pöytäkirjan kokouksesta ja saat arvokasta kokemusta järjestötoiminnasta. Sihteerinä työtaakka jakaantuu tasaiokumentoinnista eli kirjoittaa pöytäkirjat, huolehtii postista ja yhteistyössä muun hallituksen kanssa siitä, että kerhon tsesti kokousten mukaan pitkin vuotta, joten aikaa jää hyvin myös muiden hallituslaisten auttamiseen!

Dokumentoijan tehtävänä on jättää jälki vuoden tapahtumista tuleville kerholaissukupolville. Dokumentoija toimii myös taitojensa mukaan webmasterina eli päivittää kerhon nettisivuja, Twitteriä, Instagramia, Facebook -tapahtumia, nettisivujen kuvagalleriaa, sekä jäsenlistaa ja sähköpostilistaa. Nämä kaikki ovat helppoja, mutta opettavaisia juttuja ja niihin saa perehdytyksen edelliseltä dokumentoijalta. Hommaa on vaihtelevasti mutta ei mahdottoman paljoa. Lisäksi voi oman ehtimisen mukaan auttaa muuta hallitusta kaikissa hommissa!

Rahastonhoitajan tehtävä on pitää huolta kerhon raha-asioista. Vuoden alussa rahastonhoitaja laatii budjetin yhdessä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan kanssa. Rahastonhoitaja päivittää budjettia ja pitää muun hallituksen perillä kerhon raha-asioista pitkin vuotta. Lisäksi rahastonhoitaja tekee vuoden kirjanpidon ja tilinpäätöksen. Tehtävä on mukavaa ja opettavaista, eikä aikaisempaa kokemusta vastaavista tehtävistä tarvita. Rahastonhoitajan tehtävä on mainio tilaisuus oppia hyödyllisiä taitoja, joita ei mekaniikan kursseilla opeteta!

Isäntä/emäntä x2

Tänä vuonna hallitus on päättänyt pohjaesityksessään muuttaa lämmittäjän roolia niin, että kerholla onkin kaksi henkilöä vastuussa ruoka ja juoma tarjoiluista sekä vuosijuhlista. Kerho nimittää emännän rooliin kaksi henkilöä olisi he sitten isäntä ja emäntä tai emäntä ja emäntä tai vaikka isäntä ja isäntä. Tehtäviltään roolit ovat identtiset emännän roolin kanssa, mutta työtaakka puolittuu kahdelle. Miksi näin? Koska kaksin aina kauniimpi!

Emännän/isännän tärkeimpänä tehtävänä on huolehtia kerhon tapahtumien ruoka- ja juomapuolen suunnittelusta sekä toteutuksesta muun hallituksen avustuksella. Lisäksi emäntä on vastuussa kerhon vuosijuhlien järjestämisestä. Tapahtumien suunnittelu vie vaihtelevasti aikaa, mutta pitkin vuotta suurimpia vastuita on vain muutama (vuosijuhlat, teemapäivä sekä Kotimaan Pitkä -excursio).

Hommaan on helppo lähteä jo ensimmäisen vuoden opiskelijana, ja emäntänä toimiminen avaa hyvän mahdollisuuden päästä tutustumaan järjestötoimintaan ja energia-alaan ilman aikaisempaa kokemusta. Isännän ja muun hallituksen avulla pääset toteuttamaan hienoja tapahtumia sekä saat monipuolista kokemusta hauskasta hallitustoiminnasta!

Lisätietoja voi tiedustella kultakin hallituslaiselta sähköpostilla tai ihan vaan hihasta nykäisemällä. Yhteystiedot löytyvät täältä.

On aika hakea Lämpövoimakerhon hallitukseen ja tehdä ensi vuodesta elämäsi energisin!

Vaalien virallisuuksien jälkeen jatketaan iltaa pikkujoulujen parissa kello 19 jälkeen. Tarjolla on joulutunnelmaa kohottavia herkkuja, kuumaa glögiä, muita virvokkeita ja saattaapa itse Joulupukkikin tulla pyörähtämään. Pukki on varmasti jakotunnelmissa, joten tuo parin euron arvoinen lahjasi ja auta pukkia säkkien täyttämisessä ja tyhjentämisessä.

Ilmoitathan osallistumisestasi vaalikokoukseen/pikkujouluihin ennakkoon, jotta osaamme varata sopivan määrän tarjoiluita. Ilmoittautuminen molempiin tapahtumiin alkaa TÄÄLLÄ 7.11.

Tervetuloa!