Vaalikokous

Kartta latautuu...

Päiväys ja aika
29/11/2017
16:00 - 19:00

Tapahtumapaikka
Energy Garage (K4)


Kun vuosi alkaa lähetä loppuaan, on aika valita uusi porukka johtamaan kerhon toimintaa tulevana vuonna!

Lämpövoimakerhon vaalikokous järjestetään keskiviikkona 29.11. Energy Garagessa klo 16:00 (K4, Sähkömiehentie 4, F-halli), ja siellä valitaan kerhollemme uusi hallitus organisoimaan kerhomme toimintaa vuodeksi 2018. Tervetuloa siis äänestämään ja asettumaan ehdolle!

Hallituksen tehtävänä on päättää vuoden aikana järjestettävistä tapahtumista, organisoida niiden järjestely ja vastata kerhon yhteyksistä yritysmaailmaan. Suomen energisimmän kerhon toimintaan kannattaa ehdottomasti lähteä mukaan, ja mikä olisikaan parempi tapa, kuin olla mukana päättämässä kerhon seuraavasta vuodesta!

Hallitukseen on yleensä kuulunut yhdeksän jäsentä: Puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri, rahastonhoitaja, kaksi excursiomestaria, isäntä, dokumentoija ja lämmittäjä. Vaikka jokaisella onkin oma vastuualueensa, on hallituksessa toimiminen ennen kaikkea yhdessä tekemistä!  Hallitukseen lähteminen toimii erinomaisena linkkinä opiskelujen ja työelämän välille, mutta järjestötoiminta opettaa myös paljon yleishyödyllisiä asioita, kuten tapahtumien järjestämistä ja vastuun kantamista.

Tässä vielä hieman lisää eri rooleista:

Puheenjohtaja: Puheenjohtajan tehtävänä on kutsua koolle kerhon ja hallituksen kokoukset, johtaa puhetta hallituksen kokouksissa, organisoida kerhon toimintaa sekä valvoa sen etuja. Käytännössä puheenjohtaja siis auttaa ja ohjaa muita hallituslaisia parhaiden kykyjensä mukaan, jotta kerho tuottaisi jäsenistölleen suurimman lisäarvon.

Varapuheenjohtaja: Varapuheenjohtaja on puheenjohtajan oikea käsi, auttaa tilanteen ja tarpeen mukaan kaikissa puheenjohtajan tehtävissä. Varapuheenjohtajan tehtävänä on korvata puhista erilaisissa tilanteissa, kuten kokousten vetämisessä, silloin kun puheenjohtaja on itse estynyt, mutta auttaa myös muita hallituslaisia eri tapahtumien järjestelyissä. Varapuheenjohtaja varmistaa lisäksi, että kerhon perinneitä kunnioitetaan.

Rahastonhoitaja: Rahastonhoitajan tehtävä on mukavaa ja opettavaista hommaa. Työtaakka kasaantuu tasaisesti pitkin vuotta. Rahastonhoitaja vastaa siitä, että maksut maksetaan ja saamiset peritään. Vuoden aikana hiljalleen ja vuoden lopussa viimeisteltävä kirjanpito on mukavaa käsityötä, jossa oppii enemmän kirjanpidosta kuin tuotantotalouden peruskursseilla!

Sihteeri: Sihteeri vastaa viimekädessä toiminnan dokumentoinnista eli kirjoittaa pöytäkirjat, huolehtii postista ja yhteistyössä muun hallituksen kanssa siitä, että kerhon toiminta täyttää rekisteröidyn yhdistyksen vaatimukset. Sihteerin työtaakka jakaantuu tasaisesti kokousten mukaan pitkin vuotta ja aikaa jää hyvin muidenkin hallituslaisten auttamiseen.

Isäntä: Isännän tehtävänä on huolehtia siitä, että ihmiset viihtyvät niin kerhohuoneella kuin illanvietoissakin. Tehtävässä pääsee toteuttamaan itseään, mikäli on taipumusta jauhopeukaloisuuteen, mutta myös peukalo keskellä kämmentä on pärjätty. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tehtävänä on suunnitella tapahtumien tarjoilut ja organisoida kauppareissut ja kokkaus. Isäntänä pääset myös järjestämään vuosijuhlat!

Excursiomestari: Excursiomestareita on viime vuosina ollut kaksi. Molemmat tekevät samaa erittäin tärkeää työtä, eli järjestävät monipuolisen excursiotarjonnan jäsenistölle vuoden aikana. Excursiomestarina pääset luomaan paljon yhteyksiä yritysmaailmaan!

Dokumentoija: Dokumentoijan tarkoituksena on jättää jälki tuleville sukupolville kuluneen vuoden tapahtumista. Homma on rentoa, kamera mukaan tapahtumiin ja menoksi. Kuvaamisen lisäksi dokumentoijalla on muutamia muita yleiseen tiedottamiseen, tiedon keräämiseen liittyviä tehtäviä ja nettisivujen ylläpitoa.

Lämmittäjä: Lämmittäjän pääasiallinen tehtävä on auttaa isäntää, eli hankkia ruokia kokoukseen, kahvia ja maitoa kerhohuoneelle ja juomia saunailtoihin. Lämmittäjä on jokapaikan höylä, joka auttaa, kun muilla alkaa kädet loppumaan kesken.

Lisätietoja voi tiedustella kultakin hallituslaiselta sähköpostilla tai ihan vaan hihasta nykäisemällä. Yhteystiedot löytyvät täältä

Pyydän kiinnostuneita ilmoittamaan halukkuudestaan asettua ehdolle etukäteen sähköpostilla osoitteeseen lauri.kare@aalto.fi tai ilmoittautumisen lisätietoihin. Ilmo aukeaa maanantaina 13.11. Ilmoittauduthan, jotta osaamme mitoittaa kokoustarjoilut.

On aika hakea Lämpövoimakerhon hallitukseen ja tehdä ensi vuodesta elämäsi energisin!

Ystävällisin terveisin,

Lauri Kare
Puheenjohtaja
Lämpövoimakerho ry
lauri.kare@aalto.fi

Ilmoittautuneet