Ulkoexcursiot

Lämpövoimakerho järjestää noin kahden vuoden välein ulkomaille suuntautuvan pitkän excursion. Viimeisin matka suuntautui Islantiin ja Skotlantiin elo-syyskuussa 2022. Sitä edellisillä matkoilla vierailtiin Kiinassa vuonna 2019 ja Yhdysvalloissa sekä Kanadassa vuonna 2017.

Ulkoexcursioista laaditaan aina perinteiset excursiojulkaisut, joissa matkan opit ja kokemukset taltioidaan jälkipolville. Samalla julkaisut ovat alan yrityksille oiva mahdollisuus tukea matkaamme, sillä ne tarjoavat näkyvyyttä energia-alalla sekä nykyisten että tulevien vaikuttajien keskuudessa. Matkan jälkeen ilmestyvä julkaisumme tavoittaa energiatekniikan opiskelijoiden lisäksi mittavan määrään energia-alan yrityksiä. Se jaetaan kaikille ulkoexcursion yhteistyökumppaneillemme ja lisäksi kerhon normaalin toiminnan sekä vuosittaisten excursioiden myötä julkaisu päätyy monenlaisiin teollisuuden ja energia-alan yrityksiin pääkaupunkiseudulla ja ympäri Suomea. Julkaisujen painomäärä on viime aikoina ollut noin 300 kpl, minkä lisäksi julkaisut ovat saatavina sähköisesti tällä sivulla.

Ulkoexcursio 2022 sivuille pääset TÄSTÄ LINKISTÄ.

Aikaisempina vuosina ulkomaan excursioilla on käyty mm. seuraavissa paikoissa:
2019 Kiina (Peking, Jinan, Qingdao, Shanghai)
2017 Pohjois-Amerikka (Kanada ja USA)
-2015 Kenia ja Tansania
-2013 Belgia, Saksa, Tsekki, Ranska ja Italia
-2012 Brasilia, Uruguay ja Argentiina
-2010 Singapore, Malesia, Indonesia ja Kiina
-2009 Arabiemiraatit ja Egypti (Dubai-Kairo-Sharm el Sheikh)
-2008 Pohjois-Amerikka (USA ja Islanti)
-2006 Venäjä ja Kiina (Moskova-Peking-Xian-Shanghai-Peking-Novosibirsk-Moskova)
-2005 Väli-Amerikka (Meksiko: Mexico City-Acapulco-Taxco, Kuuba: Havanna-Trinidad)
-2003 Itä-Eurooppa (Bulgaria: Sofia-Borovets-Melnik-Nessebar, Puola: Varsova-Krakova)

Excursiojulkaisut

Islanti & Skotlanti 2022

Kiina 2019

Pohjois-Amerikka 2017

Afrikka_2015_weblehti_web

Afrikka 2015

LVK_Lehti2013_web

Eurooppa 2013

LVK_lehti2012_web

Etelä-Amerikka 2012

Aasia 2010

 

 

 

fiFinnish