Vaalikokous + pikkujoulut

Kartta latautuu...

Päiväys ja aika
27/11/2019
17:00 - 21:00

Tapahtumapaikka
Otarannan kerhotila


Tänäkin vuonna on kaikki hyvä tiivistetty yhteen iltaan, sillä kerhon vaalikokouksesta jatketaan suoraan riemukkaisiin pikkujouluihin! Molemmat tapahtumat järjestetään Otarannan kerhotilassa, osoitteessa Otaranta 8 B (kellarikerros), Otaniemi.

 

Vaalikokous alkaa kello 17 ja loppuu noin klo 18:30 aikaan. Siellä valitaan kerhollemme uusi hallitus organisoimaan kerhomme toimintaa vuodeksi 2019. Tervetuloa siis äänestämään ja asettumaan ehdolle! Muistathan myös maksaa jäsenmaksusi ennen iltaa.

 

Hallituksen tehtävänä on päättää vuoden aikana järjestettävistä tapahtumista, organisoida niiden järjestely ja vastata kerhon yhteyksistä yritysmaailmaan. Suomen energisimmän ja yhteisöltään lämpimimmän kerhon toimintaan kannattaa ehdottomasti lähteä mukaan. Ja mikä olisikaan parempi tapa, kuin olla mukana päättämässä kerhon seuraavasta vuodesta!

Hallitukseen on yleensä kuulunut yhdeksän jäsentä: Puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri, rahastonhoitaja, kaksi excursiomestaria, 2x isäntä/emäntä ja dokumentoija. Vaikka jokaisella onkin oma vastuualueensa, on hallituksessa toimiminen ennen kaikkea yhdessä tekemistä! Hallitukseen lähteminen toimii erinomaisena linkkinä opiskelujen ja työelämän välille, mutta järjestötoiminta opettaa myös paljon yleishyödyllisiä asioita, kuten tapahtumien järjestämistä ja vastuun kantamista.

 

Tässä vielä hieman lisää eri rooleista:

Puheenjohtajan ensisijainen tehtävä on johtaa kerhon toimintaa sekä valvoa sen etuja. Käytännössä tämä tarkoittaa kerhon ja hallituksen kokousten koolle kutsumista ja puheen johtamista näissä kokouksissa. Lisäksi, puheenjohtaja koordinoi hallituksen työtä huolehtien ja tukien, että kaikki suunnitellut tehtävät ja tavoitteet toteutuvat ajallaan ja budjetissa pysyen. Puheenjohtaja kuuluu myös LVK senioreiden hallitukseen juniorihallituksen edustajana.

 

Varapuheenjohtajan tehtävä on auttaa ja tuurata puheenjohtajaa esimerkiksi kokousten vetämisessä, budjetin suunnittelussa, muissa hallinnollisissa hommissa sekä ulkosuhteiden ylläpidossa. Hänellä on myös tärkeä hallituksen sisäinen rooli: pitää huolta hallituksen yhteishengestä ja virkistäytymisestä. Varapuheenjohtajalla on tyypillisesti ollut aiempaa kokemusta LVK:sta tai muusta yhdistystoiminnasta, mutta tämä ei ole välttämättömyys.

 

Excursiomestareita on viime vuosina ollut kaksi. Molemmat tekevät samaa erittäin tärkeää työtä, eli järjestävät monipuolisen excursiotarjonnan jäsenistölle vuoden aikana. Excursiomestarina pääset luomaan paljon yhteyksiä yritysmaailmaan! Excursiomestareiden tehtäviin kuuluu perinteisesti järjestää 4-8 excursiota vuoden aikana. Tämän lisäksi excursiomestarit järjestävät Teemapäivän ja Kotimaan Pitkän. Excursiomestarin työ LVK:ssa on antoisaa, mutta myös aikaa vievää. Ota siis haaste vastaan ja järjestä itsesi näköinen excursiovuosi Lämpövoimakerholle!

 

Sihteeri vastaa LVK:n toiminnan virallisesta dokumentoinnista eli kirjoittaa pöytäkirjat, huolehtii postista ja yhteistyössä muun hallituksen kanssa siitä, että kerhon toiminta täyttää rekisteröidyn yhdistyksen vaatimukset. Sihteerinä opit muun muassa laatimaan virallisen pöytäkirjan kokouksesta ja saat arvokasta kokemusta järjestötoiminnasta. Sihteerinä työtaakka jakaantuu tasaisesti kokousten mukaan pitkin vuotta, joten aikaa jää hyvin myös muiden hallituslaisten auttamiseen!

 

Dokumentoijan roolin tarkoituksena on toimia kerhon kasvoina ulkomaailmaan sekä jättää kerhon toiminnasta ja hallitusvuoden tapahtumista jälki tuleville sukupolville. Dokumentoijan keskeisimpiä tehtäviä ovat tapahtuminen valokuvaaminen ja kerhon kuvagallerian ylläpitäminen sekä kerhon nettisivujen hallinnointi. Näiden lisäksi tehtäviin kuuluu kerhon jäsenlistan ja sähköpostilistojen ylläpito sekä sosiaalisen median käyttö.

Dokumentoijan tehtävässä korostuu reaaliaikaisuus ja yhteistyö. Kerhon jäsenlistaa ylläpidetään yhdessä rahastonhoitajan kanssa ja tapahtumien julkaisu nettisivuilla edellyttää toimivaa yhteistyötä excursiomestareiden suuntaan. Lisäksi viiveetön sosiaalisen median käyttö sekä halutulla tavalla toimivat tapahtumailmoittautumiset ovat osa kerhosta välittyvää kuvaa.

 

Rahastonhoitajan tehtävä on pitää huolta kerhon rahaliikenteestä. Vuoden alussa rahastonhoitaja laatii budjetin yhdessä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan kanssa. Rahastonhoitaja päivittää budjettia ja pitää muun hallituksen perillä kerhon raha-asioista pitkin vuotta. Lisäksi rahastonhoitaja tekee vuoden kirjanpidon ja tilinpäätöksen sekä pitää yllä jäsenrekisteriä yhdessä dokumentoijan kanssa. Tehtävä on mukavaa ja opettavaista, eikä aikaisempaa kokemusta vastaavista tehtävistä tarvita. Rahastonhoitajan tehtävä on mainio tilaisuus oppia hyödyllisiä taitoja, joita ei mekaniikan kursseilla opeteta!

 

Emännän/isännän roolissa on tänä vuonna ollut kaksi henkilöä, jolloin vastuu jakautuu kahdelle. Tärkeimpänä tehtävänä on huolehtia kerhon tapahtumien ruoka- ja juomapuolen suunnittelusta sekä toteutuksesta muun hallituksen avustuksella. Lisäksi emäntä on vastuussa kerhon vuosijuhlien järjestämisestä. Tapahtumien suunnittelu vie vaihtelevasti aikaa, mutta pitkin vuotta suurimpia vastuita on vain muutamia (vuosijuhlat, teemapäivä sekä Kotimaan Pitkä -excursio).

Hommaan on helppo lähteä jo ensimmäisen vuoden opiskelijana, ja emäntänä toimiminen avaa hyvän mahdollisuuden päästä tutustumaan järjestötoimintaan ja energia-alaan ilman aikaisempaa kokemusta. Yhdessä muun hallituksen kanssa pääset toteuttamaan hienoja tapahtumia sekä saat monipuolista kokemusta hauskasta hallitustoiminnasta!

 

Lisätietoja voi tiedustella kultakin hallituslaiselta sähköpostilla tai ihan vaan hihasta nykäisemällä. Yhteystiedot löytyvät täältä.

On aika hakea Lämpövoimakerhon hallitukseen ja tehdä ensi vuodesta elämäsi energisin!

 

Vaalien virallisuuksien jälkeen jatketaan iltaa pikkujoulujen parissa kello 19 jälkeen. Tarjolla on joulutunnelmaa kohottavia herkkuja, kuumaa glögiä, muita virvokkeita ja saattaapa itse Joulupukkikin tulla pyörähtämään. Pukki on varmasti jakotunnelmissa, joten tuo parin euron arvoinen lahjasi ja auta pukkia säkkien täyttämisessä ja tyhjentämisessä.

 

Ilmoitathan osallistumisestasi vaalikokoukseen/pikkujouluihin ennakkoon, jotta osaamme varata sopivan määrän tarjoiluita. Ilmoittautuminen molempiin tapahtumiin alkaa alla 10.11. Virallinen kokouskutsu lähetetään myöhemmin kerhon sähköpostilistalle.

 

Tervetuloa!

Ilmoittautuneet